Hyppää pääsisältöön

Edessä ensimmäinen syysmyrsky: Vaikutukset saattavat näkyä juna- ja tieliikenteessä

Keskiviikkopäivästä torstai-iltaan Suomessa vaikuttaa merkittävä syysmyrsky, jossa ennusteiden mukaan puuskat voivat olla maa-alueilla maan länsi- ja eteläosassa yli 20 m/s. Sadealue tuo mukanaan runsaita sateita Vaasa-Jyväskylä-Joensuu pohjoispuolelta aina Oulun korkeudelle. Sademäärät voivat olla paikoin yli 50 mm. Myrsky saattaa aiheuttaa häiriöitä junaliikenteeseen esimerkiksi kaatuneiden puiden tai sähköratavaurioiden vuoksi.  

Junaliikenteessä hankaliin sääolosuhteisiin varautuminen vaatii yhteistyötä kaikkien rautatietoimijoiden kesken. Tulevaa myrskytilannetta ja siihen liittyvää varautumista on yhteistyössä käyty läpi, jotta voitaisiin taata turvallinen sekä sujuva liikennöinti ja mahdollisimman nopea palautuminen mahdollisista häiriötilanteista.

”Tuleva syysmyrsky saattaa aiheuttaa puiden kaatumista radoille vahingoittaen mm. sähköradan rakenteita ja muuta rautatieinfrastruktuuria. Matkustajille tämän kaltaiset häiriöt vaikuttavat junien myöhästymisinä tai jopa korvaavina kuljetuksina”, kertoo Finrailin liikennepäällikkö Rauno Helander.  

Finrailissa ohjataan ja seurataan junaliikennettä 24/7 ja tiedotetaan liikennetilanteesta sekä mahdollisista häiriöistä. Ratainfrasta ja kunnossapidosta vastaava Väylävirasto huolehtii kunnossapidon varautumisesta. VR tiedottaa asiakkailleen verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa mahdollisista aikataulumuutoksista tai bussikuljetuksista.

Tieliikenteessä vaaditaan erityistä varovaisuutta

Syysmyrskyllä ennakoidaan olevan vaikutusta myös maantieliikenteeseen. Myrsky saattaa pahimmillaan aiheuttaa tiellä liikkujille yllätyksiä esimerkiksi teille kaatuneiden puiden tai tulvien muodossa. Myrskyllä voi olla vaikutusta myös lautta-aikatauluihin. ITM Finlandin tieliikennekeskuksesta muistutetaankin, että ajo-olosuhteet saattavat muuttua nopeastikin ja keli- ja tieliikennetilanne kannattaa tarkistaa ennen matkallelähtöä.

”Ajokelit ovat nyt haasteellisia monin paikoin Suomea. Syysmyrskyt ovat kuitenkin vaikeasti ennustettavia, joten päivittyvää tilannetietoa kannattaa seurata vaikkapa Liikennetilanne-palvelusta (liikennetilanne.tmfg.fi), josta näkee paitsi ajokelit, niin myös esimerkiksi tieliikenteen häiriöt. Paikoin rajutkin rankkasateet vaikuttavat ajossa näkyvyyteen ja tuovat mukanaan myös vesiliirtovaaran, joten kelien mukainen ajotapa ja pitkät turvavälit edellä ajavaan ovat nyt turvallisen liikenteen avaintekijöitä”, summaa tieliikennekeskuksesta yksikön päällikkö Jani Laiho.

ITM Finlandin tieliikennekeskukset palvelevat ympärivuorokautisesti tieliikenteen ohjaamisessa, liikennetiedottamisessa ja häiriönhallinnassa. Työtä turvallisen ja sujuvan maantieliikenteen hyväksi tehdään tiiviissä yhteistyössä viranomaisten ja muiden liikenteen toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:

Liikennetilanne-palvelu

Väylävirasto

VR

 

Jaa