Hyppää pääsisältöön

Digiradan seminaarisarja: Rautateiden digitaalinen murros – T&K-rahoitusmahdollisuuksia

Julkaistu 4.11.2020

Rautatieliikenteen digitaalinen murros sekä mahdollistaa että edellyttää suuria uudistuksia. Olemmeko hyödyntäneet rahoitusmahdollisuudet EU-tasolla? Entä kansallisesti? Voisiko rautateillä kokeilla digitaalisia ratkaisuja muilta toimialoilta?

DIGIRATA-hanke perustuu uuteen moderniin teknologiaan. Ensimmäisiä pilottiprojekteja on jo käynnistetty. Hyvään vauhtiin on siis päästy, mutta tämä ei kuitenkaan riitä, sillä kehityspotentiaalia on vielä runsaasti niin Digiradassa kuin rautateillä yleensäkin. Vihreän liikkumismuodon suorituskyky on varmistettava myös tulevaisuudessa – Suomella on mahdollisuus päästä rautateiden teknologian kärkimaaksi!

Miten Suomesta tehdään rautateiden kärkimaa? Mitä se vaatii? Mitä se mahdollistaa yrityksille?

DIGIRATA-hanke järjestää loppuvuoden aikana Rautateiden digitaalinen murros- webinaarisarjan, jossa kerrotaan eri rahoitusmahdollisuuksista sekä hankkeen edistymisestä. Oli organisaatiosi vakiintunut rautatiealan toimija, alkuvaiheessa oleva yritys tai rautateille laajentumismahdollisuuksista kiinnostunut teknologiatoimittaja, niin webinaarisarja on juuri sinulle!

Webinaarisarjan ajankohdat ja teemat:

  • 16.11.2020 klo 10.00-11.30 | Suomalaista rautatieosaamista Eurooppaan – EU-rahoitusta Suomeen
  • 30.11.2020 klo 12.00-13.30 | Kasvata liiketoimintaasi digitaaliseen rautatiealaan Suomessa sekä kansainvälisillä markkinoilla
  • 14.12.2020 klo 10.00-11.30 | Lähde mukaan rautateiden digitaaliseen kehitykseen– Tukimahdollisuuksia startupeille ja aloittaville yrityksille

Webinaareissa tarjolla on laaja kattaus esiintyjiä seuraavista organisaatioista:

  • Liikenne- ja viestintäministeriö
  • Väylävirasto
  • Business Finland
  • Finnvera
  • Helsingin Seudun Liikenne
  • Traffic Management Finland
  • Finrail Oy


Katsothan tarkemmat esiintyjät ja lisätiedot ilmoittautumislinkin kautta. Voit osallistua yhteen tai vaikka kaikkiin kolmeen!

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Ilmoittaudu mukaan

Jaa