Hyppää pääsisältöön
Rahtialus merellä

Blogi: Merenkulkutalous ja -teollisuus muutoksessa

Nyrhilä Mika
Erityisasiantuntija, VTS-järjestelmät ja palvelut

Globaali merenkulkutalous ja -teollisuus kokee parhaillaan suuria muutoksia. Kansainväliset sääntelyvaatimukset esimerkiksi merikuljetusten energiatehokkuuden parantamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi pakottavat toimijat tarkastelemaan alan vakiintuneita toimintatapoja uusin kriittisin silmin. Toimintatapojen kriittisellä tarkastelulla ja muutoksilla pyritään saamaan taloudellista hyötyä tai säästämään ympäristöä.

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO suunnittelee parhaillaan merikuljetusten ympäristötavoitteiden rajua kiristämistä missä otetaan kantaa niin operatiivisiin kuin teknisiin säädöksiin - lähtien aina aluksen suunnittelusta ja rakentamisesta. Myös Euroopan Unionin selvittämät keinot ympäristöystävällisyyden lisäämiseksi ovat radikaalit ja selvityksessä on tällä hetkellä muun muassa päästökaupan mahdollinen laajentaminen merikuljetusten piiriin.

Edellä mainitut sääntelyvaatimukset ovat osaltaan johtaneet maailmanlaajuisten merikuljetusten kasvun hidastumiseen. Kasvun hidastumiseen on muitakin syitä, kuten maailmanpoliittiset käänteet, jatkuva ylikapasiteetti viimeisimmän ison finanssikriisin jälkeen erityisesti konttikuljetusten osalta sekä monet muut yhteen kietoutuvat, niin poliittiset kuin taloudelliset seikat. Yksi tekijä on erityisesti lisäksi länsimaiden jatkuvasti lisääntyvä ympäristötietoisuus ja -vastuullisuus kuluttajan tasolta vaikutusvaltaisten korporaatioiden päätöksentekoon asti.

Merenkulun ollessa erittäin pääomavaltaista ovat taloudelliset epävarmuustekijät hidastaneet rahtipuolen uudisrakentamista huomattavasti ja tämän vaikutukset heijastuvat moniin sidosryhmiin esimerkiksi alihankintaketjuissa. Viime aikoina Covid-19 epidemian takia myös matkustaja-alusten liikennöintiin ja uudisrakentamiseen saatiin yllätysvaikutus, minkä pelätään johtavan jopa useiden telakoiden sekä varustamoiden kaatumiseen. Uudisrakentamisen hidastumisen myötä uuden teknologian hyödyntäminen ja niin sanotusti kaluston uusiutumisen kautta saadut hyödyt ovat vuosien päässä.

Merenkulun kilpailukyky kaiken keskiössä

Edellä kuvatut asiat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa liiketoimintamarginaalit ovat pienet, perinteisten investointien riskit isot ja tavanomaisten toimintatapojen kannattavuus on uhattuna. Tällaisessa tilanteessa kilpailukykyä pyritään edistämään muilla keinoilla, kuten paremmalla tiedonvälityksellä ja digitalisaation tuomilla mahdollisuuksilla esimerkiksi koneoppimista hyödyntäen.

​​​​​Merenkulun ollessa Suomelle ylivoimaisesti tärkein kauppaväylä, on sen kilpailukyvystä syytä pitää huolta. Tutkimuksissa on todettu, että satamalogistiikan prosessit tehostuvat parhaiten paremmalla ja avoimemmalla tiedonvaihdolla. VTS Finland pystyy omin vahvuuksin ja infran kautta toimimaan neutraalina ja riippumattomana tahona, mikä tuottaa alusliikenteen tietoja elinkeinoelämän hyödynnettäväksi. Tällä hetkellä yhtenä esimerkkinä tästä toimii Traficomin vetämän Aikatietotyöryhmän puitteissa tunnistettu tarve alusten saapumis- ja lähtöaikatietojen keräämisestä ja jakamisesta, jossa VTS Finland on ottanut tehtävän hoitaakseen yhtiön ja konsernin strategiaa mukaillen.

Digitalisaation tuomat ratkaisut ympäristöystävällisyyteen ja tehokkuuteen ovat investointeina taloudellisesti huomattavasti kevyempiä kuin merenkulun infrastruktuuri yleensä. Täytyy kuitenkin muistaa, että teknologia toimii ainoastaan apuvälineenä ja tiedonvaihdon mahdollistajana toimivat ensisijaisesti ihmiset omissa toimissaan. Teknologian mahdollisuuksien yhdistäminen tietynlaiseen ihmisläheiseen johtamiseen ja kehityksen iskostamiseen selkeine vaikutusten arviointeineen on avainasemassa Suomen meriklusterin kilpailukyvyn säilyttämisessä.

Jaa