Hyppää pääsisältöön

ANS Finland antoi uuden neuvottelukutsun

Koronaviruksen aiheuttamat vaikutukset näkyvät edelleen voimakkaasti Air Navigation Services Finland Oy:ssä (ANS Finland), mikä on pakottanut yhtiön antamaan uuden yhteistoimintaneuvotteluesityksen.

Neuvottelut alkavat maanantaina 13.7. ja niissä keskustellaan työnantajan suunnitelmasta lomauttaa koko henkilöstö toistaiseksi voimassa olevin lomautuksin yksiköiden työvoimatarve ja työn tarkoituksen mukainen järjestäminen huomioiden.

Lentoyhtiöt ovat peruneet lentojaan, jolla on suora vaikutus lennonvarmistuspalveluiden kysyntään näillä näkymin ainakin vuoden 2020 loppuun saakka. Lisäksi yhtiön toimintaedellytykset ovat heikentyneet aiheutuneiden taloudellisten tappioiden myötä. ANS Finlandin yt-neuvottelujen piirissä on 415 työntekijää.

- Vaikka koronavirustilanne Suomessa on tällä hetkellä rauhallinen, vaikuttaa maailmanlaajuinen koronaviruspandemia vielä voimakkaasti matkailuun ja matkustajaliikenteeseen. Lentoliikennettä on tällä hetkellä n. 25 % normaalista määrästä Helsinki-Vantaalla ja aluelennonjohdossa. ANS Finlandin kiinteiden kulujen ja tiettyjen lakisääteisten velvollisuuksien täyttämisen vuoksi toiminta on muuttunut jyrkästi tappiolliseksi. Tulemme etsimään yhdessä luottamusmiesten ja henkilöstömme kanssa ratkaisuja sopeuttaa yhtiön toimintaa muuttuneessa tilanteessa, toteaa toimitusjohtaja Raine Luojus ANS Finlandista.

Neuvottelujen lopputuloksesta tiedotetaan myöhemmin.

Jaa